4,5vko

Aika menee kuin siivillä! Pennut sen kuin kehittyvät, kiinteä ruoka maistuu jo useaan kertaan päivässä ja untakaan ei tarvita enää niin paljon. Kaikkea pitää maistella ja koetella niin äipän kuin sisarustenkin hermoja mutustelemalla milloin häntää, milloin korvia. 😀 Luonteenpiirteetkin alkavat erottua aina vain selkeämmin – dominoivammasta päästä ovat Blazer ja Blackhawk, hieman varovaisempia taas ovat Belvedere ja Brougham. Henkilökohtaisiksi suosikeiksi ovat muodostuneet Blackwood, Barracuda ja Brookwood. Blackwood ja Brookwood ovat varsin luonteikkaita ja meneviä persoonia, Barracuda taas vähän rauhallisempi mutta sekin ottaa erinomaisesti kontaktia ihmisiin. 🙂 Kaikki pennut vaikuttavat tasapainoisilta ja kontaktinhakuisilta, reippailta ja energisiltä. Beretta on edelleen kaikkein pienin ja siroin, näyttää siltä kuin se ei kuuluisi joukkoon, mutta hyvin sekin kehittyy omalla sarallaan. Pennut saivat ensimmäisen matokuurinsa pari päivää sitten ja kuurin antaminen olikin todella vaivatonta ja nopeaa ottaen huomioon pentujen määrän!

Silja ja Niko kävivät eilen katsomassa pentuja ja Silja napsi taas kasan upeita kuvia pikkuisista. 🙂 Otettiin kaikista seisotuskuvatkin, vaikka pentujen mielestä se olikin vähän outoa ja jännittävää!

Barracuda

Barracuda

Bel Air

Bel Air

Belvedere

Belvedere

Beretta

Beretta

Blackhawk

Blackhawk

Blackwood

Blackwood

Blazer

Blazer

Brookwood

Brookwood

Brougham

Brougham

Barracuda

Barracuda

Bel Air

Bel Air

Belvedere

Belvedere

Beretta

Beretta

Blackhawk

Blackhawk

Blackwood

Blackwood

Blazer

Blazer

Brookwood

Brookwood

Brougham

Brougham

Barracuda

Barracuda

Bel Air

Bel Air

Blackwood

Blackwood

Blazer

Blazer

Blackhawk

Blackhawk

Barracuda ja Blackhawk

Barracuda ja Blackhawk

Beretta ja Brookwood

Beretta ja Brookwood

Blackahwk ja Blackwood

Blackahwk ja Blackwood

Brookwood ja Brougham

Brookwood ja Brougham

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s